Klassinen Hieronta Helsinki – Kamppi Malminkatu 36
Klassinen Hieronta Helsinki Kamppi Malminkatu 36 – Klassinen hieronta ja sen määritelmä on jo 1880-luvulta lähtöisin, mutta se on edelleen käyttökelpoinen. Hieronta määritellään hoitona, jossa liikkuvaa painamista kohdistetaan pehmytkudoksiin sivelyjen, pusertelujen, hankauksien ja taputusten muodossa.
Klassinen hieronta ja vaikutukset
Hieronnalla voidaan vaikuttaa monin eri tavoin kehon toimintaan. Klassinen hieronta lievittää kipua ja rentouttaa, sitä käytetään myös lihasten huoltamiseen ja ummetukseen hoitoon. Hieronnan jälkeen, useat asiakkaat ovat raportoineet, että unenlaatu on parantunut hetkellisesti. Tutkimustuloksia hieronnan vaikutuksista on niukasti saatavilla, siitä huolimatta monet asiakkaat ovat kokeneet hieronnan hyödylliseksi.
Hieronnan vaikutus verenkiertoon, sekä arpi- ja sidekudosmuodostumiin
Hieronnalla voidaan vaikuttaa verenkiertoon, esimerkiksi hiusverisuonet avautuvat ja laajenevat. Laskimoverenkiertoa saadaan tehostettua hieronnalla ja kudosturvotus vähenee. Terveiden raajojen laskimoverenkiertoon hieronnalla on vähäisempi vaikutus, mutta pieni verenkierron kiihtyminen on silti mahdollista. Hieronnalla on verenpainetta alentava vaikutus. Hieronnalla ei ole merkittäviä vaikutuksia suurten valtimoiden verenkiertoon. Hieronnalla voidaan irrottaa sidekudoskiinnikkeitä, lisätä arpikudoksen kimmoisuutta ja ylläpitää sidekudoksen liikkuvuutta. Arpikudosta syntyy mm. vanhojen vammojen ja toistuvien mikrotraumojen seurauksena tai leikkauksen vuoksi. Sidekudosmuodostumia voi aiheutua pitkään jatkuneen jännityksen tai liikkumattomuuden takia. Jännittyneen ihmisen aistinelimet viestittävät keskushermostolle monia erilaisia tietoja jännittyneistä lihaksista. Lievittämällä oireita, vähennetään keskushermostoon saapuvaa ylimääräistä tiedon määrää, ja siitä seuraa rentoutumisen tunne. Rentoutumiseen vaikuttavat hierontaotteen voimakkuus ja laajuus. Pehmeillä ja laajoilla hierontaotteilla saavutetaan parhaiten yleinen rentoutuminen.
Hieronnan vaikutus kipuun
Klassinen hieronta lievittää kipua. Hieronta vaikuttaa kehon mielihyvää ja kipua lievittävien hormonien erittymiseen. Se erittää mm. endogeenisiä opiaatteja, joita ovat Substanssi P, enkefaliinit ja endorfiinit. Niiden tehtävä on estää kiputuntemuksen etenemistä. Kosketus itsessään erittää oksitosiinia eli mielihyvä hormoonia, joka myös lievittää kipua.
VSFysion henkilökunnasta kaikki ovat peruskoulutukseltaan koulutettuja hierojia. Koulutettu hieroja on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö. Koulutetun hierojan titteliä saavat käyttää vain ne, jotka ovat suorittaneet tutkinnon Suomessa. Suomessa kuka tahansa voi markkinoida itseään hierojana, mutta vain koulutetut hierojat saavat käyttää virallista nimikesuojattua ammattinimikettä.
Urheiluhierontaosiossa on kerrottu milloin hierontaan ei voi tulla. Lue lisää urheiluhieronnasta.
Kuinka pitkä aika tulisi varata hierontaan tullessa? Ensimmäistä kertaa tulevat asiakkaat hyötyvät usein 60-90 minuutin ajoista. Ensimmäisellä kerralla täytetään esitietolomake, josta käy ilmi sairaudet ja hoitoon tulon syy. Tutkin ensimmäisellä käynnillä ryhdin ja kartoitan lihaskireyksiä ja -heikkouksia erilaisten testien avulla. Jokainen hieronta tehdään asiakkaan toiveiden ja kliinisten löydösten mukaisesti.
Artikkeleita aiheesta
- Yle artikkeli – Hartiahieronta usein puutteellista etupuolta ei saa unohtaa
Ota yhteyttä
Kysy lisää klassisesta hieronnasta ja palveluista.